Infoa kevään turnauksista, harkoista ja hommista!
Julkaistu: 23.02.2017 00.00

Infoa kevään turnauksista, harkoista ja hommista!

Heippa vaan vanhemmat!

Vaikka hiihdon MM-kisat ovat varmaankin enemmän tai vähemmän kaikkien mielessä, tyttöjen futiksessakin tapahtuu! Juttelimme valmentaja-Sofian kanssa tulevista turnauksista ja harjoituksista sekä nuorisopäällikkö Esan kanssa tulevista vastuuhommista ja muista käytännön asioista. Tässä yhteenvetoa ja viimeisimpiä uutisia joukkueemme tiimoilta.


TURNAUKSET

Tämän kevään ja tulevan kesän aikana T09-10 osallistuu yhteensä viiteen turnaukseen.

  • Ensimmäinen tulee mahdollisesti vastaan jo perjantaina 10.3. Sofia on sopimassa Kuusysin tyttöjen kanssa miniturnausta Lahden Suurhallille, jossa yhteensä neljä joukkuetta (kaksi meidän likoista, kaksi Kyykältä) pelailee vastakkain, yhteensä siis kolme ottelua kukin. Turnauksen tarkka aika selvinnee pian, mutta klo 16 jälkeen kuitenkin. Tätä miniturnausta varten ei sen suurempia valmisteluita vaadita, mutta olisi hienoa, jos joku vanhemmista voisi toimia turnauksessa erotuomarina.
  • Toinen turnaus, Kisapuisto Cup järjestetään nimensä mukaisesti Lahden Kisapuistossa 1.-2.4. Lisätietoja tästä turnauksesta tulee lähempänä, mutta turnausmaksu 100 euroa maksetaan joukkueen tililtä.
  • Kolmas turnaus on yksipäiväinen Karuselli-turnaus, joko 13. tai 14.5., todennäköisesti pääkaupunkiseudulla.
  • Suurin ja neljäs tapahtuma on sitten 30.6.-2.7. Patomäen kentällä pelattava Lahti Soccer -turnaus.
  • Kuusysin järjestämä perinteinen tyttöfutisturnaus Masto Cup pelataan Lahdessa 5.-6.8. Sinne ollaan menossa myös.

HARJOITUKSET

  • Tällä viikolla on vielä normaalisti harjoitukset sunnuntaina Mukkulassa, mutta ensi viikon, eli talvilomaviikon sunnuntaina, 5.3. harjoituksia ei pidetä.
  • Talvilomaviikon jälkeen, sunnuntaina 12.3. Sofia pitää ns. jalkapallon ulkopuoliset treenit. Suunnitelmissa on ollut hieman tavallista pidemmät ”harkat” klo 9 - 11 esimerkiksi laavulla ja sitä ympäröivässä metsässä, makkaranpaiston merkeissä. Tavoitteena on kevään ja kesän aikana silloin tällöin kokeilla kaikenlaista liikunnallista tekemistä, joka ei suoranaisesti liity futikseen, mutta joka tukee harrastusta monin tavoin.

VASTUUHENKILÖT

Nuorisopäällikkö-Esalta tuli terveisiä: Joukkueelle tarvittaisiin kaksi uutta vastuuhenkilöä, eli vapaaehtoista pariin tärkeään tehtävään.

  • Ensinnäkin, joukkueelle tarvitaan varustevastaava, joka hoitaa tyttöjen varustehankinnat kootusti. Voin hoitaa nämä peliasujen hankinnat, koska niiden kanssa on vähän kiirus, mutta hommia tulee jatkossa lisää, aina tarpeen mukaan. Ohjeistuksen hommaan saa seuralta, meikäläisen kautta.
  • Toiseksi, joukkueelle tarvitaan tulevaa kesää varten Lahti Soccer -vastaava. Meidän joukkueen vanhempien vastuulla on tulevan kesän Lahti Soccer-turnauksessa pysäköinti ja liikenteenohjaus Patomäen kenttäalueella. Lahti Soccer -vastaavan tehtävänä on mm. huolehtia ja jakaa ikäluokan talkoovuorot lasten vanhemmille, osallistua seuran järjestämiin Soccer-palavereihin (3-4), joista ensimmäinen pidetään KE 15.3. klo 18.00 Urheilukeskuksen neuvotteluhuoneessa, ja toimia yhteyshenkilönä seuran ja lasten vanhempien välillä.
Toivottavasti näiden etsimisessä ei kestä kauhean kauaa, tyttöjen joukkueen hyväksihän nämä hommat tehdään! Vapaaehtoiset voivat ilmoittaa meikäläiselle vaikka harjoituksissa tai sitten sähköpostilla: ari.hautaniemi@fcreipas.fi.

JOUKKUEEN PELIASUT

  • Tytöt tarvitsevat viralliset peliasut numeroineen ja nimineen eri turnauksiin osallistumista varten (pl. Kyykän ja meidän miniturnaus). Peliasut tilataan Stadiumilta, ja yritän järkätä sovituskappaleita paidoista ja housuista 19.3. harkkoihin. Peliasu (nimellä varustettu paita + housut/shortsit + sukat) maksaa noin 60-70 euroa per lapsi. Tilaus maksetaan joukkueen tililtä, mutta kerätään toimintamaksun toisen erän yhteydessä maalis-huhtikuussa.

Pitkät terveiset, toivottavasti kuitenkin selkeät! Kuten yllä olevasta näkyy, jalkapallo alkaa olla entistä enemmän koko perheen harrastus!

Talvista viikkoa toivotellen,

Ari, JJ

Seuran uusimmat

FC Reipas ry

Lahden stadion, Urheilukeskus

15110 LAHTI, FINLAND

Y-tunnus: 1065773-5

info(at)fcreipas.fi