Futiskoulu pelattiin päätökseen hienossa tunnelmassa
Julkaistu: 20.06.2016 00.00

Futiskoulu pelattiin päätökseen hienossa tunnelmassa

FC Reippaan jalkapallokoulu päättyi sunnuntaina Jalkarannan kentällä erittäin upeassa tunnelmassa. Päätöspäivä oli tehty riemunkiljahduksista, hikipisaroista, kikatuksesta, hengästymisestä sekä hienosta kannustamisesta. Kaikkiaan jalkapallokoulussa oli lapsia tänä kesänä 576, joista tyttöjä 121.

KIITOS kaikille mukana olleille, että loitte yhdessä meidän kanssa jalkapallokoulun positiivisen ilmapiirin.

Muutamia palautteita, joita olemme jo saaneet tässä alla. Annathan oman palautteesi palautelomakkeelle, jotta voimme olla vuoden päästä entistäkin parempia.

  • ”Kiitokset hienoista futispäivistä jalkapallokoulussa, ohjaajat yllättivät erityisillä taidoillaan huomioida nämä pikku pelurit - arkoja tsempattiin upeasti peliin mukaan, upeita empaattisia nuoria, joilla oli ryhmänohjaus taito hyppysissä.”
  • ”Olen todella iloisesti yllättynyt jalkapallokoulusta. Poikamme oli mukana ensimmäistä kertaa ja tykkäsi kuin hullu puurosta. Junnut (valmentajat) olivat mielettömiä pienten kanssa. Saivat pidettyä homman kasassa, mutta huomioivat jokaisen pikkuisen myös yksilönä.”
  • ”Ilolla seurasin kuinka teidän yhteisö ja seura ja urheilukulttuuri ylipäätään on kasvattanut näistä junnuista huomaavaisia ja reippaita aikuisen alkuja ja kuinka he omat kokemuksensa junnu-urheilusta siirtää nyt pikkuisille.”
Seuran uusimmat

FC Reipas ry

Lahden stadion, Urheilukeskus

15110 LAHTI, FINLAND

Y-tunnus: 1065773-5

info(at)fcreipas.fi