FC Lahti A varmisti SM-sarjapaikan
Julkaistu: 30.03.2017 00.00

FC Lahti A varmisti SM-sarjapaikan

FC Lahden A-nuoret varmistivat keskiviikkona paikkansa kesän SM-sarjaan. Ennen viimeistä SM-karsintasarjan kierrosta A-poikien ero alapuolella oleviin neljään joukkueeseen on neljä pistettä. Päätöskierroksella Vaasassa taistellaan vielä karsinnan loppusijoituksesta, joka on joku sijoista 2-4.

Paikan varmistumisesta lahtelaisryhmä voi kiittää Ilvestä, joka kukisti AC Oulun keskiviikon taistossa maalein 3-1. Suureen rooliin nousi myös Jere Juurisen viime viikonlopun viimeisen minuutin tasoitusmaali KuPSin verkkoon. Sen ansiosta piste-ero takana oleviin kasvoi neljään pisteeseen. Karsinnan viimeisessä ottelussa FC Lahti matkustaa Vaasaan VIFK:n vieraaksi. Voitolla karsinnan kakkossija on vielä mahdollinen, joka takaisi SM-sarjaan kaksi lähtöpistettä.

Pohjoisesta karsintalohkosta kesän 10 joukkueen sarjaan pääsevät myös Ilves, SJK ja JJK. Etelälohkosta paikkansa ovat varmistaneet HIFK, FC Espoo sekä TPS. Molempien lohkojen 5. ja 6. sijoittuneet joukkueet pelaavat vielä ristiin jatkokarsinnan, jonka kautta SM-sarjan kymmenen joukkueen lista sinetöidään.

Tommi Vartiaisen luotsaaman lahtelaisryhmän parhaista tehoista karsinnassa ovat vastanneet Sakari Jokinen seitsemällä maalilla ja Jere Juurinen viidellä osumalla. Kolmen maalin miehiä ovat Irfan Sadik ja Nuutti Laaksonen.

A-nuorten SM-karsinnan tulospalvelu


Seuran uusimmat

FC Reipas ry

Lahden stadion, Urheilukeskus

15110 LAHTI, FINLAND

Y-tunnus: 1065773-5

info(at)fcreipas.fi