Julkaistu: 06.11.2017 00.00

Miten pukeutua talven harjoituksiin?

Alusta kuntoon

Alusasut ovat useimmiten neuloksia, koska niiden täytyy joustaa. Materiaalin on tunnuttava mukavalta iholla eikä se saa aiheuttaa hankaumia – ei hikisenäkään. Nämä tulee huomioida sopivaa mallia valittaessa ja materiaalivalintoja tehtäessä. Kaikilla toiminnallisilla alusvaatteilla on sama tavoite: pitää iho kuivana ja lämpimänä kovankin fyysisen suorituksen aikana eri olosuhteissa. Eri materiaalit toimivat eri tavoin saavuttaen tämän tavoitteen eri lailla.

Iholla oleva hiki johtaa hyvin lämpöä, ja liikkuja tuntee vilunväristyksiä lyhyenkin tauon jälkeen. Kun alusvaate johtaa kosteuden pois iholta ulompiin vaatekerroksiin, pysyy iho kuivana eikä kylmä pääse iholle.

Osa alusvaatteista toimii puhtaasti vain hien kuljettajina, osassa on myös lämpöä eristävä kerros. Koska alusvaatteet keräävät ja suodattavat kaiken hien, on niitä syytä pestä usein. Puhtaina ne toimivat parhaiten.

Välikerroksen merkitys

Välikerroksen avulla säädellään lämpöeristystä. Välikerroksen tärkein tehtävä on lämmittää, mutta sen täytyy myös hengittää. Välikerroksen lämpimyys riippuu monesta tekijästä: materiaalista, kerroksien lukumäärästä ja malleista.Hikiliikunnassa välikerros kuljettaa ja haihduttaa alusasusta kulkeutuneen kosteuden.

Välikerroksen säädettävyys on tärkeä ominaisuus aktiiviliikunnassa, jolloin välillä hikoillaan ja välillä taas ollaan paikallaan alttiina kylmälle. Välikerrokseen kuuluvat mm. collarit, swetarit ja fleece-paidat.

Kuori kuntoon

Kuorikerros suojaa tuulelta ja sateelta. Materiaaleina kuorivaatteissa käytetään erityisiä sään ja kulutuksen kestäviä kankaita.

Mikä voisi sopia futaajalle?

Yläosa: kosteutta iholta poistava aluspaita, joka on mielellään korkeakauluksinen ja pitkähihainen. Välikerroksessa toimii hyvin keinokuituinen collegepaita, ohut villapaita tai ohut fleece/ microfleece, joka kuljettaa aluspaidasta tulleen kosteuden eteenpäin pois aluspaidasta ja läheltä ihoa.

Päällimmäisen kerroksen olisi hyvä olla kuivalla säällä tuulta pitävä ja sateella myös vettä hylkivä ja mielellään hengittävää materiaalia, esimerkiksi tuulipuku, joka on mikrokuitua.

Kylmällä vesi-/räntäsadeilmalla sadetakki tai vastaava täysin tuulen ja sateen pitävä asuste.

Alaosa:

Pitkät, keinomateriaalista valmistetut alushousut. Alushousujen päällä olevat shortsit estävät tuulen ja kylmän ilman pääsyn nivusiin ja alavatsaan. Päällimmäiseksi hiekkapelihousut, jotka pitävät tuulta ja kosteutta tai tuulihousut.

Futissukkien pitää olla puhtaat ja kuivat. Kylmällä ilmalla voi laittaa ohuet keinokuituiset sukat futissukan alle. Jos on sadesää ja lämpötila +5–15 astetta, on suositeltavaa käyttää talviurheilusukkaa, ei siis puuvillaa! Pelikengän tulee olla kylmällä ilmalla riittävän tilava.

Päässä tulisi olla ohut villa/ keinokuituinen pipo, joka ei kastuessaan muutu painavaksi ja sitten valuu. Käsineiksi suositellaan ohuita villaisia tai keinokuituisia käsineitä. Kylmillä keleillä käsiin laitetaan tuulta pitävät toppasormikkaat.

Seuran uusimmat

FC Reipas ry

Lahden stadion, Urheilukeskus

15110 LAHTI, FINLAND

Y-tunnus: 1065773-5

info(at)fcreipas.fi