3
MAA
15.00
FC Lahti A, SM-karsinta

FC Reipas YJ - P-Iirot/YJ  7 - 1

Mukkula Halli TN

Otteluraportti: Tim Marttinen tehtaili hatun

FC Lahti A kaatoi Rauman Pallo-Iirot komeasti ASM-karsinnassa Mukkulassa lukemin 7-1. Lahtelaisten maalit iskivät Timi Voutilainen, Berat Köse, Tomi Kult kahdesti ja Tim Martinen kolmesti. Vierailijoden ainokaisen iski Eetu Snicker.

Ottelu alkoi lahtelaisittain tahmeasti. Minuutin pelin jälkeen Pallo-Iirot riisti pallon ja pelasi sen Lahden maalin edustalle. Eetu Snicker pääsi ampumaan vapaasti. FC Lahden maalilla pelannut Joona Halla torjui ensimmäisen vedon, mutta Snicker seurasi vetoaan ja toimitti paluupallon verkon perukoille ja vierailijat siirtyivät 1-0-johtoon.

Lahti ei saanut peliään käyntiin ja heti perään Pallo-Iirot oli iskeä toistamiseen, kun Kalle Viitasalo pääsi vetämään vaarallisesti. Tällä kertaa lahtelaismaali säilyi puhtaana. Myös Snickerillä oli paikka iskeä päivän toinen maalinsa ensimmäisen vartin aikana, kun hän pääsi nokikkain Hallan kanssa, mutta hänen vetonsa lipui senttejä ohi lahtelaismaalin.

Mustapaidat saivat pelinsä rullaamaan vasta puolen tunnin kohdilla ja avausmaali syntyi erikoistilanteesta. Pallo jäi pyörimään raumalaismaalin edustalle ja Timi Voutilainen runnoi pallon maaliin ja ottelun tasoihin.

Ensimmäisen jakson viimeinen vartti oli täyttä lahtelaispyöritystä. Paikkoja siunaantui niin Tomi Kultille, Tim Martiselle, Berat Köselle, Joona Tuppurille kuin Lirinis Hazirille. Kuitenkin vain Martinen onnistui, kun Matias Niuta antoi oivaltavan pistosyötön raumalaisten puolustuslinjan taakse. Martisella oli helppo työ sijoittaa taukolukemiksi 2-1.

Myös toinen jakso alkoi lahtelaisittain nihkeästi. Vasta vartin kohdilla peli alkoi rullata jälleen. Martinen ja Köse pelasivat loistavasti nopeilla kosketuksilla Pallo-Iirojen puolustuslinjan rikki ja Köse pääsi viimeistelemään lukemiksi 3-1.

Neljä minuuttia myöhemmin Martinen oli jälleen oikeassa paikassa. Hän riisti itse pallon ja purjehti läpi puolustuksen. Tarkka sijoitus Miko Lainion vartioimaan maaliin ja Lahti oli turvallisen tuntuisessa 4-1-johdossa.

Viisi minuuttia edellisestä ja Lahti onnistui katkaisemaan Pallo-Iirojen selkärangan. Tomi Kult otti keskiympyrässä haltuun lahtelaispuolustuksen purkupallon ja rynni yksin kentän läpi. Lopulta Kultin kuljetus päättyi komeaan ylänurkkavetoon, joka siirsi Lahden 5-1-johtoon.

Vartti ennen loppua Lahti sai rangaistuspotkun, kun Martinen työnnettiin kumoon rangaistusalueella. Kult sijoitti pallon varmasti oikeaan alakulmaan ja lisäsi lahtelaisjohtoa. Lahti sai myös toisen rangaistuspotkun, kun Berat Köse kaadettiin komeiden harhautusten jälkeen rangaistusalueen sisällä. Miko Lainio kuitenkin torjui Tim Martisen yrityksen. Martinen kuitenkin sai hattutemppunsa täyteen, kun Berat Köse ja Tomi Kult alustivat Martiselle tyhjän maalin.

7-1-voitto nosti Lahden B-lohkon kärkisijalle 15 pisteellä, joskin toisena oleva Kuopion Palloseura on pelannut kaksi ottelua vähemmän. Seuraavan kerran FC Lahti A on tulessa 11.3. jolloin lahtelaisten tie vie Kallaveden äärelle KuPS:n vieraaksi.

Tilastot

7 - 1

P-Iirot/YJ
(2-1)

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

FC Reipas ry

Lahden stadion, Urheilukeskus

15110 LAHTI, FINLAND

Y-tunnus: 1065773-5

info(at)fcreipas.fi