FC Lahti -joukkueiden valmentajat valittu
Julkaistu: 08.10.2018 00.00

FC Lahti -joukkueiden valmentajat valittu

FC Lahden pelaajapolun vastuuvalmentajat on valittu. FC Lahti akatemiatoiminnan uusiksi vastuuvalmentajiksi on valittu Pekka Lagerblom ja Toni Lindberg. Lagerblom ottaa vastuun A-juniorien valmentamisesta ja Lindberg B-juniorien. Molemmat joukkueet pelaavat talven SM-karsintasarjoissa.

Pekka Lagerblomin mittava ura on vienyt hänet Lahdesta Bundesliigan mestariksi. Saksan lisäksi Lagerblom on pelannut Yhdysvalloissa, Norjassa ja Ruotsissa. Kuluvalla kaudella hän pelasi Hakassa Ykköstä. FC Lahti A:n pesti on Lagerblomille ensimmäinen vastuuvalmentajan paikka.

– Mielenkiinnolla odotan yhteistyötä Risun kanssa. Minulla on vahva usko siihen, että yhteistyö toimii ja meillä on samanlainen näkemys tulevaisuudesta. A-junioripesti kehittää minua valmentajana ja se oli syy, miksi otin sen vastaan. Pääsen haastamaan itseäni, sillä valmentajan rooli on totta kai erilainen kuin pelaajan rooli, Lagerblom kertoi.

Toni Lindberg pelasi pääosan urastaan Myllykosken Pallossa. Valmentajana hän on toiminut Kouvolan Susissa, jossa Lindberg oli ensin kakkosvalmentajana nousten miesten edustusjoukkueen päävalmentajaksi. Lindberg suorittaa parhaillaan UEFA A -valmentajatutkintoa.

- Akatemian uusi toimintamalli mahdollistaa pelaajien kehittämisen pelaajien tarpeista lähtien. Akatemian valmentajat suunnittelevat kullekin pelaajalle sopivimman harjoittelu- ja pelipaikan, fysiikkatarpeet ja koko kehityspolun, ilman seuralähtöisiä intressejä.

FC Lahti Akatemia järjestää try out -päivät uusille lupaaville pelaajille 16.10. (B-juniorit) ja 17.10. (A-juniorit).

FC Lahden liigajoukkueen ensi kauden valmentajat myös selvillä

FC Lahti on valinnut ensi kauden valmentajakaksikon. Päävalmentajaksi on valittu Sami Ristilä. Ristilän sopimus kattaa kaudet 2019 ja 2020, minkä lisäksi FC Lahdella on optio kaudesta 2021. Joukkueen toiseksi valmentajaksi on nimetty Pekka Lagerblom, jonka sopimus on mallia 1+1 vuotta.

Lisäksi kuluvalla kaudella FC Lahden fysiikkavalmennuksesta vastannut Toni Huuhka on tehnyt seuran kanssa vuoden mittaisen jatkosopimuksen. Sami Ristilä on komean pelaajauransa jälkeen toiminut päävalmentajana Suomessa FC Hakassa ja FC KTP:ssä. Hänellä on kokemusta myös Drogheda Unitedin valmentamisesta. FC Lahdessa Ristilä on ollut kuluvan kauden ajan.

–Olen totta kai ylpeä siitä, että sopimusta tarjottiin. Erittäin innoissani lähden toteuttamaan tulevaa työtä, tietysti hoidetaan ensin loppukauden matsit. Sitten alkaa ensi kauden rakentaminen. Pelaajisto tulee muuttumaan paljon ja lähdemme lahtelaistamaan joukkuetta asteittain. FC Lahti Akatemia tulee olemaan vahvasti mukana kaikessa toiminnassa, Ristilä kommentoi päävalmentajapestiään.

Lisätietoja

  • Tomi Honkanen, FC Lahden toimitusjohtaja 040 084 3834
  • Jarkko Koskinen, FC Reippaan toiminnanjohtaja 044 528 9367
Seuran uusimmat

FC Reipas ry

Lahden stadion, Urheilukeskus

15110 LAHTI, FINLAND

Y-tunnus: 1065773-5

info(at)fcreipas.fi