22
SYY
12.00
FC Lahti A, P20 SM

FC Reipas Lahti - FC Espoo  

Kisapuisto Stadion TN

Otteluraportti: FC Lahti A:n viimeinen kotipeli päättyi pettymykseen

FC Lahti A kärsi 3-2-tappion kauden viimeisessä kotipelissään Kisapuistossa FC Espoolle ASM-sarjassa. Lahden maaleista vastasivat Lassi Forss ja Rene Bister. Espoolaisilta puolestaan osuivat Matias Sorvali, Arttu Auranen ja Erik Valkamo.


Ottelun ensimmäinen jakso oli vauhdikas. FC Espoo hallitsi niukasti, mutta Lahti aloitti maalinteon. Emil Yildirim kääntyi taitavasti keskikentällä ja sai syötettyä laitaan Lassi Forssille. Forss harhautti jalkansa vapaaksi ja sijoitti lukemiksi 1-0. Ottelua oli takana noin kymmenen minuuttia.


Vartin pelin kohdalla FC Lahden maalivahti Joona Halla kauhoi pallon kertaalleen maaliviivalta, kun Espoon Kalle Kauhanen ja Iiro Järvensalo pääsivät kumpainenkin ohjaamaan vetoa aivan maalin edestä. Lahti säästyi takaiskulta ja iski nopeasti vastaan. Tomi Kult keskitti ja Rene Bister jatkoi takatolpalta lukemiksi jo 2-0.


Ottelu jatkui FC Espoon hallinnalla, mutta Lahti puolusti tiiviisti. Jakson puolivälin jälkeen Lahden palautus epäonnistui täydellisesti ja Matias Sorvali pääsi sijoittamaan helposti kavennusmaalin. Hetkeä myöhemmin vierailija tuli jo tasoihin. Hyvin läpi ottelun paininut kookas Kalle Kauhanen punnersi pallon itselleen Lahden rangaistusalueella ja sai syötettyä vaikeasta asennosta Arttu Auraselle. Auranen tykitti pallon suoraan ilmasta Lahden maaliin.


Espoolaiset onnistuivat ensimmäisellä jaksolla vielä kertaalleen. Jani-Petteri Massinen syötti Erik Valkamon laidalta läpi. Valkamo otti riittävät kosketukset ja ampui voimalla etuyläkulmaan ja FC Espoon 3-2-taukojohtoon.


Toinen jakso oli kokonaisuudessaan FC Lahden. Lahti painoi päälle heti alusta ja loi paikkoja. Ensimmäisellä vartilla huippupaikoille pääsivät Tomi Kult ja Emil Yildirim, mutta Espoon maalilla pelannut Samu Korkalainen kesti. Jakson lopulla Lahti lisäsi lisäämistään painetta. Lassi Forssin ja Erik Heinosen avaukset vierailijoiden linjan taa olivat myrkkyä, mutta Korkalainen veti kerta toisensa jälkeen pidemmän korren. Lisäajalla Lassi Forss ja Taavi Arkko alustivat paikan Tomi Kultille, mutta Korkalainen venyi haamutorjuntaan. Näin ollen pisteet matkasivat Espooseen.


Tappio pitää Lahden yhä jumbopaikalla. Toiseksi viimeisenä oleva HJK on kolmen pisteen päässä. Lahti kohtaakin Klubin päätöskierroksella 28.9. Helsingin Töölössä.

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

FC Reipas ry

Lahden stadion, Urheilukeskus

15110 LAHTI, FINLAND

Y-tunnus: 1065773-5

info(at)fcreipas.fi