Esittely
Ottelutilastot
FC Lahti A - RiPS
2020 - FC Lahti A - Harjoitusottelut
Klo 17:00 Mukkulan halli
11
Tam

Otteluraportti: FC Lahti A kylvetti Riihimäen Palloseuraa


FC Lahti A pöllytti Mukkulassa pelatussa harjoitusottelussa Riihimäen Palloseuran edustusmiehistöä lukemin 3-0. Lahtelaisten maaleista vastasivat Samuli Lepola ja Vili Ahonen. Yksi maaleista merkattiin riihimäkeläisten omaksi maaliksi.


Lahti aloitti ottelun vahvasti ja Tymek Kuzniarekillä oli heti alussa kaksi maukasta paikkaa iskeä avausmaali. RiPS:n maalilla hyvän ottelun pelannut Anton Pulliainen kuitenkin venyi kahteen haamutorjuntaan ja piti ottelun tasoissa. Pallo pysyi ottelun edetessä lahtelaisilla ja liikkui mallikkaasti ja RiPS joutui juoksemaan perässä.


Hieman ennen puolen tunnin täyttymistä Lahti lopulta onnistui. Emil Yildirim alusti laidalta ja Samuli Lepola pääsi tälläämään liki tyhjään maaliin ja näin ollen Lahti siirtyi johtoon. Maalin jälkeen vierailija väsyi ja Lahti piti palloa rauhassa. Riihimäkeläisten ainoan paikan hoiti lahtelaiskassari Rasmus Saari ja tauolle siirryttiin kotijoukkueen johdossa.


Toisen jakson alussa RiPS oli tasoittaa ottelun. Pietari Palomäki alusti ja Kimi Duong pääsi ampumaan lähietäisyydeltä. Rasmus Saari venyi jälleen ja torjui pallon kulmaksi. Kulmapotkun jälkeen Lahti sai nopean vastahyökkäyksen, jonka päätteeksi Sami Varjovirta ampui vaarallisesti, mutta myös Anton Pulliainen kesti.


Hetkeä myöhemmin Lahti hyökkäsi vasemmalta laidalta. Tehokkaasti pelannut Samuli Lepola haastoi ja laittoi matalan pallon vierailijan maalille. Riihimäkeläisten topparina pelannut Lauri Jormanainen suti pallon omaan maaliin aivan Tymek Kuzniarekin edestä. Näin ollen Lahti siirtyi 2-0-johtoon.


Lahti onnistui kolmannen kerran tunnin kohdalla. Samuli Lepola oli jälleen alustamassa vasemmalta laidaltaan maalia. Hän haastoi ja ajoi rangaistusalueelle. Lepola syötti ovelasti takaviistoon ja Vili Ahonen sijoitti pallon tarkasti alakulmaan. Lisämaaleja ottelussa ei Lahden hallinnasta huolimatta nähty, sillä riihimäkeläisten kassari Anton Pulliainen venyi kerta toisensa jälkeen lahtelaisten laukausten tielle. Näin ollen Lahti nappasi komean 3-0-voiton ehjän peliesityksen jälkeen.

Ei liveseurantaa


   

   

   

   
Tilastot
3 - 0
(1-0)
RiPS
Lisää uutisia
FC Lahti A
«  Lokakuu   »
Kategoriat