18
TAM
15.00
FC Lahti A, Harjoitusottelut

FC Reipas - Union plaani  2 - 0

Mukkulan halli

Otteluraportti: FC Lahti A taisteluvoittoon

FC Lahti A jatkoi voittojen tiellä, kun heinolalainen Union Plaani kaatui harjoitusottelussa Mukkulassa lauantaina lukemin 2-0. FC Lahden maaleista vastasivat Tymek Kuzniarek ja Vili Ahonen.


FC Lahden nuoret aloittivat ottelun hyvin. Vaikka vierailija oli rutinoitunut miesten peleihin, käytti lahtelaisnippu hyvin hyödyksi omia vahvuuksiaan. Kymmenen minuutin kohdalla Lahti sai ensimmäisen paikan, kun Tymek Kuzniarek ampui painavan laukauksen ja Union Plaanin maalilla pelannut Niklas Honkanen joutui venyttämään pallon kulmaksi. Hetkeä myöhemmin Honkanen joutui venymään toistamiseen.


Hieman ennen jakson puoliväliä Lahti lopulta onnistui. Läpi ottelun hyviä nousuja tehnyt Rene Bister syötti Kuzniarekille rangaistusalueen kulmalle. Nuori hyökkääjä kääntyi taitavasti pallon kanssa ja laittoi tarkan kudin takakulmaan yli Honkasen. Hetkeä myöhemmin Lahti oli tuplata johtonsa, kun Emil Yildirim ampui rimaa hipoen yli maalin. Tauolle kuitenkin lähdettiin lukemissa 1-0.


Toisen jakson alussa Yildirim osui toistamiseen maalipuihin. Tilanne käynnistyi Aleksi Lammassaaren loistavasta ristipallosta, jonka Sami Varjovirta pudotti Yildirimille. Hyvästä alusta huolimatta Lahden ote kuitenkin herpaantui ja jakson edetessä heinolalaiset pääsivät peliin mukaan.


Union Plaani haki vimmatusti tasoitusosumaa, mutta Lahti kesti. Noin viisi minuuttia ennen loppua kotijoukkue lopulta ratkaisi pelin. Vili Ahonen punnersi itsensä vetopaikkaan ja viimeisteli helpottavat 2-0-lukemat taululle. Aivan lopussa Plaanilla oli vielä paikkansa, mutta Rasmus Saari Lahden maalissa torjui kaiken tarvittavan. Näin ollen Lahti nappasi toisen peräkkäisen voittonsa Miesten Kolmosen joukkueista.

Tilastot

2 - 0

Union plaani
(1-0)

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

FC Reipas ry

Lahden stadion, Urheilukeskus

15110 LAHTI, FINLAND

Y-tunnus: 1065773-5

info(at)fcreipas.fi