FC Lahti A nappasi A:n Ykkösen ottelussa jyväskyläläisestä Komeetoista komean 7-0-voiton. Sami Varjovirta onnistui kolmesti, Tymek Kuzniarek kahdesti ja Emil Yildirim ja Samuel Kouhia kertaalleen. Voitolla Lahti jatkaa Ykkösen kärjessä.
Ottelun alku oli tasainen, mutta FC Lahti loi paremmat paikat. Lauri Mikkonen nappasi jyväskyläläisten maalilla muutaman arvokkaan kopin. Vartin kohdalla Lahti kuitenkin onnistui rikkomaan kuparisen. Tapio Torpo avasi ja Komeettojen puolustus kolaroi keskenään. Irtopallo pomppi Tymek Kuzniarekille, joka sai laittaa pallon tyhjään maaliin.
Hetkeä myöhemmin Komeetoilla oli huippupaikka. Joonas Peltonen pääsi ampumaan vapaasti nopean hyökkäyksen päätteeksi tulisen laukauksen maalin edustalta, mutta vain sivuverkko pölähti. Toisessa päässä Tymek Kuzniarek pääsi jatkamaan Emil Yildirimin noston, mutta jatko meni niukasti ohi. Maalivahti Lauri Mikkonen puolestaan liimasi Tuomas Kautosen terävän puskun.
Jakson puolivälin jälkeen Lahti onnistui kovalla prosentilla. Ensin kaunis ja nopea hyökkäys tuotti tulosta, kun Samuel Kouhia ja Asaad Babiker pelasivat Tymek Kuzniarekin vauhtiin. Kuzniarek pelasi pallon keskelle Sami Varjovirralle, joka vei Lahden 2-0-johtoon. Hetkeä myöhemmin Emil Yildirim pujotteli koko jyväskyläläispuolustuksen läpi ja sijoitti pallon maaliin. Ja vain kaksi minuuttia edellisestä Kouhia alusti Varjovirran päivän toisen osuman.
Jakson lopussa Varjovirta iski kolmannen osumansa. Hän ajoi rangaistusalueelle ja sai jalkansa vapaaksi. Painava laukaus upposi maalipuiden kautta verkon perukoille ja kotijoukkue lähti tauolle 5-0-johdossa.
Toisen jakson alku oli puolestaan kevyttä vierailijoiden hallintaa, kunnes Lahti onnistui. Emil Yildirim ja Aku Laitinen tekivät esityön ja Tymek Kuzniarek sai toimia maalintekijänä. Hetkeä myöhemmin Lahti onnistui toistamiseen. Tuomas Kautonen käynnisti nopean ylivoimahyökkäyksen. Hän syötti laitaan Samuel Kouhialle, joka harhautti jyväskyläläispuolustajan ja viimeisteli lukemiksi 7-0.
Vierailijoiden suuresta tappioasemasta huolimatta kotijoukkue sai olla varpaillaan. Mika Kupari pelasi Sampo Soinisen läpiajoon. Soinisen veto kuitenkin tuli suoraan lahtelaiskassari Nikita Volkovin syliin ja Lahti selvisi. Hetkeä myöhemmin Komeetat oli jälleen lähellä avausmaaliaan. Joona Romar alusti ja Matias Niemelä ampui. Tapio Torpo kuitenkin seisoi oikealla paikalla a siivosi pallon väljemmille vesille maaliviivalta.
Ottelun viimeiset 15 minuuttia oli Lahden näytöstä, mutta lisäosumia ei lahtelaisten paikoista huolimatta nähty. Näin ollen Lahti vankisti sarjajohtoaan komealla 7-0-voitollaan ennen kolmen pisteen päässä olevaa FC Kontua. Seuraavaksi FC Lahti A kohtaa 5.9. juuri sarjakakkosen Kontun vieraskentällä. Seuraava kotiottelu on puolestaan 12.9. jolloin vieraaksi saapuu HJK/2.