FC Lahti A jäi hallinnasta huolimatta 1-1-tasapeliin FC Hakaa vastaan Kisapuistossa SM-sarjan ottelussa. Lahden maalista vastasi Asaad Babiker. Vierailijoilta onnistui puolestaan Ville Vaara.
FC Lahti otti ottelun hallinnan heti ensivihellyksestä lähtien. Toisella peliminuutilla Miiko Mäyränen tuli väkevästi laidaltaan ja ampui. Haka-vahti Martin Jayden esti maalin komealla jalkatorjunnallaan. Vartin kohdalla Aku Laitinen antoi kaksi vaarallista vapaapotkua. Ensimmäiseen pääsi Veeti Laiho ja toiseen Tapio Torpo. Kumpaisenkin yritykset menivät niukasti ohi maalipuiden.
Hakan jakson ainoa paikka tuli puolivälissä. Alex Santos käytti nopeuttaan ja pääsi ampumaan pienestä kulmasta. Anton Munukka liimasi pallon varmasti syliinsä Lahden maalilla. Toisessa päässä Martin Jayden joutui vielä jakson aikana venymään kahdesti. Daniel Koskipalo ja Roope Niskanen joutuivat kuitenkin pettymään Jaydenin torjuntojen edessä. Näin ollen Lahden täydellisestä hallinnasta huolimatta tauolle lähdettiin maalittomassa tilanteessa.
Toisella jaksolla Haka jatkoi vetäytymistään. Haka sumputti keskustan tehokkaasti, mutta Aku Laitinen onnistu pariin otteeseen oivalluksillaan luomaan paikat. Vierailija kuitenkin kesti lahtelaisyritykset.
Reilun tunnin jälkeen Lahti lopulta onnistui. Roope Niskasen kulmapotku tuli suoraan Asaad Babikerin päähän. Babiker puski pallon puolustusmuurin lävitse ja aina verkkoon asti, vaikka peliväline osuikin matkalla muutamaan puolustajaan. Näin ollen Lahti siirtyi kaivattuun 1-0-johtoon.
Noin 20 minuuttia ennen loppua Lahdella oli paikka naulata ottelu. Haka nosti hieman pakkaansa ylemmäs ja Tapio Torpo avasi tarkasti linjan taa Aleksi Mykrälle. Hän jatkoi avauksen rangaistusalueelle. Samuel Kouhia pääsi puskemaan palloon voimalla, mutta pallo kimposi yläputkesta takaisin kentälle.
Kymmenen minuuttia ennen loppua Haka hyödynsi jakson ainoan paikkansa nopealla vastaiskulla. Oiva Laaksonen ja Ville Vaara pääsivät kahdestaan kahta lahtelaispuolustajaa vastaan. Laaksonen teki tilaa hyvällä rytminvaihdoksella ja syötti takatolpalle Vaaralle. Vaara sai laittaa pallon maaliin ja Hakan tasoihin.
Vaikka Lahti painoi vimmatusti viimeiset kymmenen minuuttia kohti Hakan maalia, ei lisäosumia Kisapuistossa nähty. Näin ollen pisteet tasattiin 1-1-lukemin. Tasapelipiste nosti lahtelaiset kuudenneksi ja matkaa mitaleille on yhdeksän pistettä.
Seuraavana FC Lahti A kohtaa vieraskentällä ensi lauantaina Käpylän Pallon. Seuraava kotiottelu pelataan puolestaan Aleksis Kiven päivänä sunnuntaina 10.10. Tuolloin Lahteen saapuu vierailemaan PK-35.