FC Lahti B kaatoi lauantaina SM-sarjassa Kisapuistossa Kokkolan Pallo-Veikot lukemin 1-0. Ottelun ainokaisen iski Lauri Ala-Kauhaluoma. Ottelu oli FC Lahden viimeinen kotiottelu tällä kaudella.
FC Lahti hallitsi ottelua alusta asti. KPV puolestaan puolusti tiiviisti ja kyttäsi vastaiskuja. Lahtelaiset loivat muutaman puolittaisen paikan. Paras paikka tuli Lauri Ala-Kauhaluomalle, kun Nikke Oksanen alusti paikan. Ala-Kauhaluoman veto kuitenkin nousi yli maalin.
Lahti jatkoi painostusta ja Topias Helle osui yläputkeen. Myös KPV-vahti Onni Tynjälä pelasi loistopeliä. Hän venyi ja nollasi kahdesti Ala-Kauhaluoman huippupaikat. KPV:n jakson paras paikka tuli aivan lopussa Johannes Moilasen karattua puolittaiseen läpiajoon. Moilasen veto tuli päin lahtelaiskassari Mikko Yrjölää, jolla oli helppo työ liimata pallo. Näin ollen tauolle lähdettiin maalittomassa tasatilanteessa.
Myös toisella jaksolla Lahti hallitsi ja jaksoi kärsivällisesti jauhaa kokkolalaispuolustusta rikki. Tunnin kohdalla Topias Helle ampui kaukaa kauniin putoavan lehden, mutta vain maalin ylärima jäi värisemään yksinäisen haavan lehden tapaan lumisessa Kisapuistossa. KPV ei enää toisella jaksolla hyökkäyksiin päässyt.
Lahtelaisten kärsivällisyys palkittiin kymmenen minuuttia ennen loppua. Eemil Laamanen avasi määrämittaisen pystypallon maalivahdin ja puolustuslinjan väliin. Lauri Ala-Kauhaluoma pinkoi ja kerkesi tökkäämään pallon verkkoon ohi vastaantulleen kokkolalaisvahti Onni Tynjälän. Maalin jälkeen Lahti puolusti pitämällä palloa ja purjehti voittoon.
Voitolla FC Lahti varmisti viidennen sijan. Viimeisessä ottelussa ensi sunnuntaina Lahti kohtaa vieraskentällä Helsingin Jalkapalloklubin. Lahti voi vielä voitolla nousta pelien mennessä sopivasti ristiin nousta neljänneksi.