11
HEL
14.45
FC Lahti A, SM-karsinta

Ilves - FC Reipas YJ   2 - 3

Pirkkahalli C

Otteluraportti: Ilves kaatui Tim Martisen maalilla

FC Lahti A kaatoi sunnuntaina Tampereen Ilveksen Pirkkahallissa SM-karsinnassa lukemin 3-2 ja nappasi arvokkaat pisteet mukaan Lahteen. Mustapaitojen maalintekijöinä kunnostautuivat Tomi Kult, Berat Köse ja Tim Martinen. Ilveksen maalit merkattiin Artturi Ruuthille ja Santeri Kalliolle. Tarkempaa raporttia luvassa tulevalla viikolla.


Ilves aloitti ottelun vauhdilla ja siirtyi 1-0-johtoon, kun ottelua oli takana 20 minuuttia. Artturi Ruuth onnistui yllättämään lahtelaismaalilla pelanneen Joona Tiaisen. Kotijoukkueen koko vuoden pitänyt puolustus joutui kuitenkin antautumaan vain seitsemän minuuttia myöhemmin. Huimassa vireessä oleva Tomi Kult iski ja toi FC Lahden tasoihin.


Ensimmäisellä jaksolla Ilves karkasi vielä johtoon. Viisi minuuttia lahtelaistasoituksesta oli Ilveksen Santeri Kallion vuoro osua. Näin ollen Ilves pääsi tauolle 2-1-johdossa ja sen tappioton putki näytti saavan jatkoa.


Toisella jaksolla Lahti sai kirivaihteen päälle. Noin tunnin pelin jälkeen Berat Köse toi ottelun jälleen tasoihin ja noin viisi minuuttia ennen loppua Lahti onnistui siirtymään johtoon vaihdosta tulleen Tim Martisen maalilla. Ilves ei loppukiristään huolimatta saanut ottelua tasoitetuksi, vaan pisteet lähtivät mustapaitojen mukaan mastojen juurelle.


Voitollaan Lahti nousi aivan Ilveksen kantaan neljänneksi. Sarjaa johtaa kolmen kierroksen jälkeen Vasa IFK, joka on pisteen edellä lahtelaisia. ASM-karsinta jatkuu FC Lahden osalta sunnuntaina, jolloin Mukkulassa iskevät yhteen FC Lahti ja FC Kuusysi.

Tilastot
Ilves

2 - 3

(2-1)

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

FC Reipas ry

Lahden stadion, Urheilukeskus

15110 LAHTI, FINLAND

Y-tunnus: 1065773-5

info(at)fcreipas.fi