25
HEL
11.30
FC Lahti A, SM-karsinta

FC Reipas YJ - FC Haka-j  5 - 0

Mukkula Halli TN

Otteluennakko: FC Lahti - FC Haka

Päivät pitenee ja pakkanen kiristyy. Niin kiristyy myös sarjatilanne ASM-karsintasarjassa, kun FC Lahti hamuaa lisää pisteitä. Sunnuntaina Lahteen saapuu vieraita Valkeakoskelta, kun FC Haka saapuu Mukkulaan.


FC Lahti on päässyt hyvään vauhtiin karsintasarjassa. Kaksi viikkoa sitten joukkue nousi tappioasemasta Ilvestä vastaan voittoon ja viime sunnuntaina Lahden paikallispelissä kaatui FC Kuusysi tennislukemin 6-0. Nuutti Laaksonen iski kolme, Tomi Kult kaksi ja Berat Köse yhden maalin Kyykän verkkoon. Kult onkin iskenyt karsinnoissa jo komeat kuusi maalia ja nuorukainen onkin koko karsinnan maalipörssin kolmantena. Neljän ottelun jälkeen FC Lahti on kerännyt yhdeksän pistettä, joka oikeuttaa kakkostilaan B-lohkossa.


Vierailija FC Haka on aloittanut karsinnan nousujohteisesti. Hakalla on kolme perättäistä tappiotonta ottelua. Se kärsi avauskierroksella 4-2-tappion Vasa IFK:a vastaan. FC Kuusysin kanssa Haka tasasi pisteet 1-1-tasapelillä seuraavalla kierroksella. Ensimmäinen voitto napsahti Pallo-Iiroista lukemin 2-1. Edellisessä ottelussa Haka tasasi jälleen pisteet kovaa Ilvestä vastaan maalittomalla tasapelillä. Hakan viidestä maalista ovat vastanneet Joona Kari, Severi Keskitalo, Santeri Korpela, Joni Laurila ja Aleksi Paajanen.


Lisääkö FC Lahti pistepottia Hakan kustannuksella vai jatkaako Haka tappiottomien otteluidensa sarjaa?


FC Lahti A – FC Haka A 25.2.2018 kello 11.30 Mukkulassa!

Tilastot

5 - 0

FC Haka-j
(2-0)

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

FC Reipas ry

Lahden stadion, Urheilukeskus

15110 LAHTI, FINLAND

Y-tunnus: 1065773-5

info(at)fcreipas.fi