12
TOU
17.00
FC Lahti A, P20 SM

FC Reipas YJ - Ilves  2 - 1

Kisapuisto Stadion TN

Otteluraportti: Lahti kaatoi Ilveksen

FC Lahti A kaatoi Tampereen Ilveksen lukemin 2-1 aurinkoisessa Kisapuistossa lauantaina. Lahtelaisten maaleista vastasivat Irfan Sadik ja Tim Martinen. Ilveksen ainokainen merkittiin Arttu Raittiselle.


Ottelu alkoi vieraiden komennossa. Ilves hallitsi peliä, mutta ei onnistunut murtautumaan vaarallisille maalipaikoille. Ainoastaan Eemeli Raittinen ja Taha Özcelik pääsivät ensimmäiseen puoleen tuntiin testaamaan Joona Hallan virettä.


Heti puolen tunnin täyttymisen jälkeen FC Lahti sai vapaapotkun hyvästä paikkaa laidalta. Ilves kuitenkin purki tilanteen nopeasti ja lähti nopeaan vastahyökkäykseen. Lopulta Arttu Raittinen karkasi yksin läpi ja Joona Halla oli Lahden maalilla voimaton. Samoissa lukemissa mentiin myös tauolle.


Jos ensimmäinen jakso oli Ilveksen, toista hallitsi puolestaan Lahti. Heti jakson alkuun Lahti iski kahdesti. Ensin Olle Sälpäkivi ja Tim Martinen alustivat ja Irfan Sadik pääsi ampumaan rangaistusalueen sisältä voimalla ottelun tasoihin. Hetkeä myöhemmin Sadik pelasi taitavasti pallon Ilveksen puolustuslinjan taakse, jonne Martinen oli matkalla. Ilveksen maalivahti Julius Rytkönen tuli kauas maaliltaan vastaan, mutta ei ehtinyt palloon. Martinen sai lopulta laittaa pallon tyhjään verkkoon ylhäisessä yksinäisyydessään.


Helteinen sää verotti ottelun tempoa, eikä Ilvekseltä nähty todellista kiriä. Vierailijat painostivat ja nostivat pelaajistoaan ylemmäs. Se tarjosi Lahdelle yhden maukkaan maalipaikan, kun Matias Niuta ja Lassi Setälä sahasivat syötöillään vastaiskussa Ilves-puolustuksen rikki. Lopulta Niuta pääsi ampumaan rangaistusalueen sisältä vapaasti, mutta veto pamahti tolppaa nuolleen Kisapuiston koristekivetykseen.


Ottelussa ei lisämaaleja nähty, joten Lahti nappasi kolme pistettä. Voitto nosti Lahden myös SM-sarjan kärkeen ohi ottelun vähemmän pelanneen FC Interin. Seuraavaksi FC Lahti kohtaa Espoossa FC Espoon 19.5.

Tilastot

2 - 1

Ilves
(0-1)

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

FC Reipas ry

Lahden stadion, Urheilukeskus

15110 LAHTI, FINLAND

Y-tunnus: 1065773-5

info(at)fcreipas.fi