Esittely
Ottelutilastot
PK-35 - FC Lahti A YJ
2018 - FC Lahti A - P20 SM
Klo 14:00 Pihlajamäki TN
4
Elo

Otteluennakko: PK-35 - FC Lahti A


Kesätauko on ohi ja ASM-sarja jatkuu syyskierroksen merkeissä kuumempana kuin koskaan. FC Lahti A matkustaa lauantain ratoksi Helsingin Pihlajamäkeen, jossa vastaan asettuu perinteikäs PK-35. Mestaruuskamppailussa oleva Lahti tarvitsee pisteitä kuroaksen kiinni Ilveksen kuuden pisteen kaulan.


Ennen taukoa SM-sarjassa kolmantena olevat lahtelaiset kohtasivat Vaasassa Vasa IFK:n. Mustapaidat pöllyttivät vaasalaisia murskalukemin 9-1 Tim Martisen ja Irfan Sadikin toimiessa pääkapellinestareina. Martinen johtaakin ASM-sarjan maalipörssiä kymmenellä maalillaan. Sarjatauon aikana Lahti kohtasi tappiollisessa harjoitusottelussa Kolmosessa pelaavan Lahden Reippaan. SM-sarjassa FC Lahden ruuti on ollut kuivaa, sillä yhdeksään otteluun joukkue on tehnyt komeat 32 maalia. PK-35 -ottelussa Irfan Sadik on pelikieltoinen.


PK-35 on puolestaan sarjassa kuudentena. Pallokerhon vahvuus on ollut tiivis puolustus, sillä joukkue on päästänyt yhdeksään otteluun vain 12 maalia. Lukema on TPS:n jälkeen toiseksi pienin. Ennen taukoa helsinkiläiset kohtasivat Ilveksen. Tamperelaiset olivat kotonaan vahvempia 2-0. Samassa ottelussa PK:n paras maalintekijä Michael Alapappila nappasi itselleen pelikiellon Lahti-kamppailuun.


Joukkueet kohtasivat toisensa kevätkierroksella Kisapuistossa. Tomi Kult iski Lahden ensimmäisellä jaksolla johtoon. PK-35 tasoitti ottelun toisen jakson alussa, mutta Kult painoi lyhyen ajan sisään vielä kolme maalia ja katkaisi helsinkiläisten selkärangan. Viimeisellä kymmenminuuttisella Alapappila kavensi vielä loppulukemiksi 4-2.


Jatkuuko lahtelaisten maalijuhlat Helsingissä?


PK-35 – FC Lahti A 4.8.2018 kello 14.00 Pihlajamäen tekonurmella!

Otteluraportti: Lahti aloitti syyskierroksen voitolla


FC Lahti A nappasi 2-1-vierasvoiton PK-35:n vieraana Helsingissä SM-sarjan syyskierroksen avausottelussa. Tasaisen ottelun molemmat lahtelaismaalit merkattiin hyökkääjä Tomi Kultille. Helsinkiläisten ainokaisen viimeisteli Roope Stening.


Lahti aloitti ottelun vahvasti ja vain reilun kymmenen minuutin jälkeen nähtiin ensimmäinen maali. Lassi Setälä sai pystypallon haltuunsa rangaistusalueen kulmalla ja keskitti maalin edustalle. Paikalle rynnännyt Tomi Kult viimeisteli johto-osuman taidokkaasti verkon perukoille. Ensimmäisellä jaksolla ei paikoilla mässäilty. FC Lahden Santeri Pakkanen torjui kertaalleen läpiajon, mutta tauolle siirryttiin mustapaitojen 1-0-johdossa.


Myös toinen jakso oli tasaista ja fyysistä kamppailua. Viimeisellä vartilla alkoi tapahtua. Ensin Roope Stening tasoitti ottelun aluksi vaarattomalta näyttäneessä tilanteessa. Viisi minuuttia ennen loppua Tim Martista rikottiin rangaistusalueella ja Tomi Kult asteli pallon taakse. Kult sijoitti pallon varmasti vasemmalta sisään ja Lahti johti. Hetkeä myöhemmin Martista rikottiin jälleen ja Kult sai mahdollisuuden hattutemppuun. PK-vahti Aaro Reiniluoto venytti kuitenkin jalkansa Kultin vedon tielle ja näin ollen pisteet matkasivat Lahteen lukemin 2-1.


Voitto nosti Lahden SM-sarjassa toiseksi. Sarjajohtaja Ilves on kuuden pisteen karkumatkalla. Seuraavan kerran mastokaupungin nuoret hurjat ovat pistejahdissa lauantaina, kun Kuopion Palloseura saapuu lahtelaisten vieraaksi Mukkulaan.

Ei liveseurantaa



   

   

   

   
Tilastot
1 - 2
(0 - 1)
YJ
Lisää uutisia
FC Reipas
«  Elokuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
12345
6789101112
13141516171819
20212223242526
2728293031
 
Kategoriat