Seuraleirillä huipputunnelma
Julkaistu: 29.01.2018 00.00

Seuraleirillä huipputunnelma

FC Reippaan seuraleiri saatiin päätökseen sunnuntaina Pajulahdessa. Monisatapäinen viirupaitayhteisö näytti erinomaista mallia iloisen ilmapiirin luomisessa. Järjestyksessään kolmas seuraleiri keräsi kiitoksia laajalla rintamalla.

Noin 400 pelaajaa Nastolaan keränneellä leirillä joukkueilla oli harjoitusten lisäksi erilaisia palavereja sekä paljon muuta joukkueen yhteistä tekemistä. Lauantai-illan huumaa koettiin näytösottelun muodossa, jossa valmentajat ottivat mittaa pelaajien Dream Teamista. Rangaistuspotkujen sävyttämässä taistossa pelaajat nappasivat voiton lukemin 6-5.

Aikuisten ”treeniohjelmasta” löytyi tarjontaa moneen lähtöön. Lähes 100 vanhempaa osallistui suistsutusta saaneelle Toni Korkeakunnaksen luennolle. ”Toke” puhui monipuolisesta harrastamisesta, tasonmukaisesta harjoittelusta ja erityisesti vanhemman roolista lapsen harrastuksessa.

Toimihenkilöt olivat vahvasti myös mukana kehittämässä omaa tekemistään. E-valmentajakurssille osallistui reilut toistakymmentä apuvalmentajaa. Huoltajakurssilla Mikko Poutiaisen opissa oli 24 huoltajaa. Joukkueenjohtajat ja valmentajat pitivät myös omat palaverinsa.

KIITOS, että KAIKKI TE olette osa meidän innostavaa ja inspiroivaa yhteisöä.
Seuran uusimmat

FC Reipas ry

Lahden stadion, Urheilukeskus

15110 LAHTI, FINLAND

Y-tunnus: 1065773-5

info(at)fcreipas.fi