FC Lahti haastaa HJK:n Lahdessa
Julkaistu: 19.05.2019 00.00

FC Lahti haastaa HJK:n Lahdessa

Viimeisetkin lumihiutaleet alkavat väistyä ja sukset on saatu lopulta varastoihin. Veikkausliiga palaa reilun vuoden jälkeen Lahden stadionille, kun FC Lahti isännöi rakasta Helsingin Jalkapalloklubia maanantaina. Ottelupari on Lahdessa harvoin jättänyt ketään kylmäksi.


FC Lahti pääsee ensimmäistä kertaa tällä kaudella Hiihtiksen nurmelle. Edellisessä kotiottelussa Kisapuistossa Lahti nousi tappioasemasta tasoihin SJK:a vastaan Teemu Penninkankaan maalilla erikoistilanteesta. Edellisellä kierroksella Lahti vieraili Kokkolassa Pallo-Veikkojen vieraana. Sarjanousija KPV oli vaarallinen ja Patrick Rakovsky joutui usein torjuntatöihin. Lahden hyökkäyspeli oli vaisua. Erik Törnros ja Tomi Kult tulivat pirteästi sisään ja Törnros hankki KPV:n puolustukselle ulosajon. Aivan ottelun lopussa Josu ampui vaarallisen vapaapotkun, jonka KPV-vahti Joonas Myllymäki torjui vaivoin kulmaksi.


Lahtea on vaivannut hyökkäyspäässä tehottomuus, mutta puolustus on kauden edetessä tiivistynyt. KPV-ottelussa Lahden penkille oli nostettu pitkästä jalkavammastaan toipunut meksikolaistaituri Jerónimo Amione. Klubia vastaan Lahti pääseekin ehjällä miehistöllä liikenteeseen. Varmoja poissaolijoita ei ole. FC Lahden päävalmentaja Sami Ristilä odottaakin ottelua vesi kielellä.


- Olemme päässeet harjoittelemaan ehjän viikon ja olemme päässeet ottamaan tuntumaa myös erinomaiseen nurmeen. Nurmi on tietysti raskaampi jaloille, mutta on tärkeää, että pääsimme ottamaan siihen tuntumaa ja löytämään kotikentän metkut. Klubia vastaan meidän täytyy pelata parasta peliämme. Meidän tulee olla rohkeita ja hallita ottelua. Lisäksi meidän on luotava maalipaikkoja ja tehtävä niistä maalit. Kokkolassa oma päämme pysyi puhtaana, joten siitä on hyvä lähteä myös Klubia vastaan. Klubi on kova ja taitava joukkue, Ristilä ennakoi.


Vierailija Helsingin Jalkapalloklubi on pelannut edelliset seitsemän ottelua voitoitta. Edellisessä vierasottelussa Klubi johti Vaasan Palloseuraa vastaan aina lisäajalle Lassi Lappalaisen maalilla. VPS kuitenkin tasoitti ottelun lisäajalla kahden miehen ylivoimalla. Klubilla onkin ollut varoitusten ja ulosajojen johdosta kokoonpanohuolia. Edellisellä kierroksella Klubi tasasi pisteet SJK:n kanssa kotonaan lukemin 2-2. HJK:n maaleista toinen merkittiin SJK:n omaksi maaliksi ja toinen, tasoitusmaali lisäajalla toisessa ottelussa putkeen osuneelle Lappalaiselle.


Lahtea vastaan Klubi kärsii yhä pelikielloista. Interiä vastaan suoran punaisen ja pitkän lisäpelikiellon saanut Faith Friday Obilor on poissa Lahtea vastaan. Lisäksi Vaasassa suoran punaisen ottanut nigerialaispuolustaja Echiéjilé Elderson on poissa. HJK:n peleistä on viime aikoina loukkaantumisten johdosta olleet poissa Akseli Pelvas ja Riku Riski.


Historian saatossa joukkueet ovat kohdanneet toisensa virallisissa otteluissa 64 kertaa. HJK on niskan päällä, sillä Klubi on vienyt nimiinsä puolet kamppailuista. Lahti taasen 16 ottelua. Maaleja Mastokaupungin ylpeys on iskenyt 61 ja helsinkiläiset ovat osuneet 92 kertaa. Joukkueet kohtasivat toisensa Suomen Cupin karsinnassa talvella. HJK vei Lahdelle merkityksettömän ottelun nimiinsä lukemin 4-1. Lahden ainokaisen viimeisteli Pyry Lampinen. HJK:lta osuivat Kaan Kairinen, Eetu Vertainen, Sebastian Dahlström ja Lassi Lappalainen.


Sarjataulukossa Klubi on yhdeksän pelatun ottelun jälkeen viidentenä ja Lahti seitsemän ottelun jälkeen kahdeksantena. Lahti on voittanut ottelun ja HJK kaksi. Maaleja Klubi on tehnyt yhdeksän ja Lahti seitsemän. Kumpainenkin on hävinnyt kertaalleen. Lahti metsästää yhä ensimmäistä kotivoittoaan. Mikä olisikaan maukkaampi paikka ottaa ensimmäinen kotivoitto kuin Klubin kustannuksella?


FC Lahti – HJK 20.5.2019 kello 18.30 Lahden stadionilla!


Ottelun ennakkoliput voit ostaa kätevästi Pub Iloisesta Kulkijasta, Tiketin uudesta toimipiteestä sisustus- ja lahjatavarakauppa Palancerasta Triosta tai verkosta Tiketistä ? https://www.tiketti.fi/fc-lahti-hjk-lahden-stadion-lahti-lippuja/60830?b=1


Käsiohjelmat noudettavissa fanituotepisteellä ja myynnissä lippuluukuilla ja portilla. Lisäksi ottelun käsiohjelmaan voi tutustua ennakkoon Pub Iloisessa Kulkijassa tai digitaalisesti tästä -> https://issuu.com/fclahti/docs/ka_siohjelma_hjk_2019


Ruutu+ näyttää suorana kaikki Veikkausliigan ottelut. Ruutu+ -palveluun pääset tästä -> https://www.ruutu.fi/urheilu


Ottelun alustavat kokoonpanot julkaistaan ensimmäisenä Veikkauksen sivuilla noin neljä tuntia ennen ottelun alkua. Kokoonpanotietoihin pääset tästä -> https://www.veikkaus.fi/fi/liiga?sportId=1&utm_source=fclahti&utm_medium=referral&utm_campaign=2019_fclahti_mk


Tapahtumassa on myynnissä myös Lihamukin syönnin MM-kilpailuista tuttuja lihamukeja!

Seuran uusimmat

FC Reipas ry

Lahden stadion, Urheilukeskus

15110 LAHTI, FINLAND

Y-tunnus: 1065773-5

info(at)fcreipas.fi