FC Lahti saa sarjakärjen vieraakseen
Julkaistu: 13.07.2019 00.00

FC Lahti saa sarjakärjen vieraakseen

Vaikka kesä ei ole ollut yhtä juhlaa säiden puolesta, on kotimainen jalkapallokesä kuumimmillaan. Veikkausliigassa on jälleen sunnuntaina jaossa arvokkaita pisteitä. FC Lahti saa Hiihtostadionille vieraakseen sarjakärki Tampereen Ilveksen.


Kotijoukkue FC Lahti haluaa katkaista neljän ottelun voitottoman putkensa. Edellisellä kierroksella Lahti vieraili Turussa ja tuloksena oli 2-0-tappio. Inter osui heti ottelun alussa ja vielä toistamiseen ensimmäisen jakson lopulla rangaistuspotkusta. Turkulaisten molemmat maalit teki maalipörssiä johtava Filip Valen?i?. Turkulaiset tuhlailivat useamman paikan lisämaaleihin. Lahti ei puolestaan maalipaikoilla juhlinut. Ottelun ainoaksi valopilkuksi jäi keskikentällä hyvän ottelun pelannut Eemeli Virta.


Lahti ei pääse haastamaan Ilvestä aivan parhaalla kokoonpanolla. Viikolla täysipainoisesti eivät ole pystyneet harjoittelemaan Tomi Kult, Gaël Etock, Erik Törnros, Mikko Viitikko, Drilon Shala ja Pekka Lagerblom. Viitikko ja Törnros ovat kuitenkin jo hyvin lähellä pelikuntoa Lisäksi Irfan Sadik on pelikiellossa otettuaan punaisen kortin Kakkosessa Reippaan ottelussa. Lauantaina Reippaan riveissä pelanneet Tim Martinen ja Lassi Forss ovat kuitenkin käytettävissä.


- Ilves on tällä hetkellä Suomen paras joukkue ja minun täytyy kehua heitä hyvästä alkukaudesta, jonka kermana kakun päällä oli vielä Suomen Cupin voitto. Tämä on hyvä haaste joukkueelle ja hienoa, että saamme kohdata kovan joukkueen nyt. Olemme päässeet harjoittelemaan viikon ehjästi ja tiedämme, miten Ilves pelaa. Lähdemme omalla tekemisellämme aiheuttamaan Ilvekselle kauden toista tappiota. Se kuitenkin vaatii meiltä täydellistä suoritusta, Ristilä peräänkuuluttaa.


Vierailija Ilves on kovassa vireessä. Tamperelaiset ovat sarjakärjessä. Joukkue on hävinnyt vasta kertaalleen tällä kaudella. Edellisellä kierroksella se kaatoi Seinäjoen Jalkapallokerhon kotonaan puhtaasti 3-0. Lauri Ala-Myllymäki alisti seinäjokisia kahdella maalilla. Kolmas maali merkittiin SJK:n omaksi maaliksi Emile Paul Tendengin laukauksen jälkitilanteesta.


Ala-Myllymäki onkin huimassa vireessä. Ilves-kasvatti on iskenyt viimeiseen kolmeen otteluun kuusi maalia. Hän on noussut Veikkausliigan maalipörssissä jo toiseksi kahdeksalla osumallaan. Ilves on myös päästänyt hyvin vähän maaleja, sillä 13 pelatun ottelun jälkeen palloa on kaivettu Ilveksen verkosta vain seitsemän kertaa. Ilveksen hyvästä vireestä kertoo myös se, että joukkue pääsi nostamaan tällä kaudella jo Suomen Cupin voittopystiä.


Joukkueet kohtasivat toisensa Veikkausliigan alkukierroksilla Ratinassa. Tuolloin Ilves oli vahvempi Lauri Ala-Myllymäen maalilla. Lahti kuitenkin laittoi tamperelaiset ahtaalle ja pariin otteeseen pallo kävi Ilveksen maaliviivalla. Pisteet kuitenkin jäivät lopulta Tampereelle.


Historian saatossa joukkueet ovat kohdanneet toisensa virallisissa otteluissa 18 kertaa. Lahti on voittanut kuudesti ja Ilves seitsemän kertaa. Maalien suhteen on vielä tasaisempaa, sillä molemmat ovat tehneet kotaamisissa 20 maalia. Ilves on voittanut edellisen kerran liigaottelun Lahdessa 30.5.1991, joten Lahti haluaa varmasti pitää tilastoista kiinni.


Onnistuuko Lahti suistamaan Ilveksen mestaruusjunaa raiteiltaan?


FC Lahti – Ilves 14.7.2019 kello 18.30 Lahden stadionilla!


Otteluisäntänä toimii Barona.


Otteluun on kutsuttu kaikki FC Lahden Hall of Fame -jäsenet.


Ottelun ennakkoliput voit ostaa kätevästi Pub Iloisesta Kulkijasta, Tiketin uudesta toimipiteestä sisustus- ja lahjatavarakauppa Palancerasta Triosta tai verkosta Tiketistä -> https://www.tiketti.fi/fc-lahti-ilves-lahden-stadion-lahti-lippuja/61008?b=1


Käsiohjelmat noudettavissa ja myynnissä fanituotepisteellä. Lisäksi ottelun käsiohjelmaan voi tutustua ennakkoon Pub Iloisessa Kulkijassa tai digitaalisesti tästä -> https://issuu.com/fclahti/docs/ka_siohjelma_ilves_2019


Ruutu+ näyttää suorana kaikki Veikkausliigan ottelut. Ruutu+ -palveluun pääset tästä -> https://www.ruutu.fi/urheilu


Ottelun alustavat kokoonpanot julkaistaan ensimmäisenä Veikkauksen sivuilla noin neljä tuntia ennen ottelun alkua. Kokoonpanotietoihin pääset tästä -> https://www.veikkaus.fi/fi/liiga?sportId=1&utm_source=fclahti&utm_medium=referral&utm_campaign=2019_fclahti_mk

Seuran uusimmat

FC Reipas ry

Lahden stadion, Urheilukeskus

15110 LAHTI, FINLAND

Y-tunnus: 1065773-5

info(at)fcreipas.fi