”Jalkapallo eheytti itsetuntoani, joka oli rikottu kotonani pienestä pitäen."
Julkaistu: 27.04.2020 00.00

”Jalkapallo eheytti itsetuntoani, joka oli rikottu kotonani pienestä pitäen."

Vuonna 2017 Reippaan entinen juniori kirjoitti FC Reippaan seuralehteen koskettavan tarinan jalkapallon ja yleensä harrastuksen merkityksestä omaan arkeensa. Tämän päivän tilanteessa kirjoitus alleviivaa sitä, kuinka tärkeää lapselle ja nuorelle harrastus voi olla. Toivottavasti kohta päästään kentälle, turvallisuus edellä kuitenkin.

KIMMO OHTONEN: ”Pehmeä kosketus”

Alkulämmittely oli jo alkanut, kun saavuin kentälle. Oli syyllinen olo. Hävetti. Hammasta purren hölkkäsin maalille ja aloin verrytellä. Toivoin, että harjoitukset menisivät ohi nopeasti, eikä koko asiasta mainittaisi laisinkaan. Joukkueenjohtajan astellessa luokseni, tajusin kuitenkin, että tulisin saamaan rangaistuksen treeneistä lintsaamisesta. Jatkoin venyttelyä ja pidin katseeni nappulakenkien kärjissä.

Joukkueenjohtaja Masa kysyi, miksi minua ei ollut näkynyt harjoituksissa. En ollut suunnittelut kertovani hänelle mitään, mutta miehen rauhallinen puhesävy mursi suojakuoreni. Kerroin, että kotona oli vähän vaikeaa. Masa näytti jo tietävän.

Hetken hän myhäili itsekseen mietteliään näköisenä ennen kuin sanoi: ”Me täällä joukkueessa ollaan myös kuin perhe. Voit tulla tänne aina sellaisena kuin olet. Ja me autetaan sua, jos vain haluat.”

Olin häkeltynyt. En ollut koskaan aiemmin kuullut mitään vastaavaa, enkä tiennyt, kuinka minun tulisi reagoida siihen. Olisin halunnut kertoa kaiken. Etten pystyisi hoitamaan tehtäviäni maalivahtina, koska kyljessäni oli pitkä ruuvimeisselin jättämä haava.

Halusin pyytää apua, kertoa mitä kotonamme todella tapahtui. Halusin pyytää anteeksi, että olin lintsannut treeneistä. Mutta en löytänyt sanoja, joilla vastata Masalle. Nyökkäsin. ”Okei kiitti” sanoin ja lähdin keräämään palloja kulmalipulta.

Vuosien saatossa joukkueenjohtaja Masan sanat ovat palanneet ajatuksiini. Tuo yksi ohikiitänyt hetki, Masan sanat, kiteyttivät yhden tärkeimmän arvon, jonka varaan joukkuetoimintaa tulisi mielestäni rakentaa. Oli kyseessä pienet junnut tai aikuiset ammattilaiset.

Tuolloin luulin, että pystyin piilottamaan lapsuuttani ja nuoruuttani varjostaneen perheväkivallan joukkuetovereiltani. Perhetaustani oli, kirjaimellisestikin, avohaava, jota piilottelin pelipaitani alla. Tunsin siitä häpeää ja syyllisyyttä. Miksi kaikkien muiden vanhemmat, jotka aina kannustivat lapsiaan kentän laidalla, olivat niin normaaleja?

Tietenkin kaikilla perheillä on omat kipupisteensä, omat salaisuutensa. Enkä minäkään pystynyt piilottelemaan joukkuetovereiltani kotini mörköjä. Ne seurasivat minua harjoituksiin, pukukoppiin ja pelimatkoille. Minun oli paha olla, minkä takia oli aikoja, jolloin en halunnut käydä harjoituksissa.

En halunnut tulla harjoituksiin, koska siellä olin haavoittuvainen ongelmieni kanssa. Silti lyhyitä taukoja huolimatta ilmaannuin aina harjoituksiin ja peleihin. Joku voima, jota en tuolloin ymmärtänyt, veti minua joukkueeni pariin kesät talvet. Salaisuuksistani huolimatta viirupaitojen riveihin sain tulla aina sellaisena kuin olin.

Joukkueen jäsenenä oleminen antoi minulle turvaa ja rakennetta elämään, asioita, mitä minulla ei ollut viheriön ulkopuolella. Lisäksi Pelaajana sain toteuttaa itseäni, kokea olevani merkityksellinen osa yhteisöä. Jalkapallo eheytti itsetuntoani, joka oli rikottu kotonani pienestä pitäen. Mihin lie olisin päätynyt ilman viirupaitoja.

Pelaajien yksilöllisistä erilaisuuksista kasvaa joukkue, joka on vahva kentällä vain, jos se on vahva pukukopissa. Onnellisessa ja hyvin johdetussa joukkueessa pelaajat kokevat olevansa turvassa, heidät hyväksytään.

Joukkueenjohdon, vaikka yhdessä pelaajien vanhempien kanssa, tulisikin säännöllisin väliajoin puntaroida, voiko joukkueemme, tämä suuri perhe, hyvin. Osoittavatko pelaajat toisilleen lämpöä ja ymmärrystä, aivan kuten hyvinvoivassa perheessä tehdään. Miten omalla panoksellamme kasvatamme näitä elämänalkuja? Jos joku joukkueen jäsenistä näyttää oireilevan, mitä voimme tehdä hänen hyväkseen?

Vaikka joukkue ei voi muuttaa yhden pelaajan kotioloja, voi se ihmisläheisellä lähestymistavallaan luoda pelaajille sellaisen yhteisön, jonka jäsenenä oleminen auttaa häntä selviytymään monenmoisista kentän ulkopuolisista kriiseistä.

Näyttävillä yksilösuorituksilla usein voitetaan otteluita, mutta hyvinvoiva seuratoiminta voi auttaa erilaisista yksilöistä kasvamaan onnellisia ja elämässä pärjääviä joukkuepelaajia. Tämän Reippaan A-junnujen joukkueenjohtaja Masa opetti minulle yli 20 vuotta sitten.

Kimmo Ohtonen

FC Reipas ry

Lahden stadion, Urheilukeskus

15110 LAHTI, FINLAND

Y-tunnus: 1065773-5

info(at)fcreipas.fi