Lahtelainen jalkapallo tuottaa 17,75 M€ edestä hyötyjä
Julkaistu: 09.06.2021 11.47

Lahtelainen jalkapallo tuottaa 17,75 M€ edestä hyötyjä

Lahtelainen jalkapalloperhe, FC Lahti, FC Kuusysi ja FC Reipas, tuottaa UEFA SROI-mallinuksen mukaan talousalueelleen vuosittain 17,7 miljoonan euron hyödyt. Junioriseurojen ydintoiminta ennaltaehkäisee muun muassa sairauksia. Vuositasolla 57 diabetes- ja 21 masennustapausta aikaansaa merkittäviä terveydellisiä vaikutuksia. Sosiaalisia hyötyjä tuottaa esimerkiksi seurojen laajamittainen koulu- ja päiväkotiyhteistyö sekä kouluttaminen. Taloudellisten vaikutusten arvoon vaikuttavat harrastajien maksut sekä työpaikkojen luominen.

Kolmen seuran jalkapalloyhteisö liikuttaa vuosittain lähes 2700 lasta ja nuorta. Toimintaa on toteuttamassa yli 400 vapaaehtoistoimijaa. Seurat työllistävät yhteensä koko- tai osa-aikaisesti jalkapallotoimialalle 141 henkilöä. Päätoimisia työntekijöitä seuroissa on yhteensä 49.

- Jalkapallo on harrastajamäärältään Suomen ja maailman suosituin laji. Liikunnan ja urheilun vaikutukset ovat laajasti tunnettu. Olemme ylpeitä siitä, että Euroopan kattojärjestö UEFA on mahdollistanut meille toimintamme konkretisoinnin lukujen kautta. Mallinnuksen kautta muodostuneita lukuja voi miettiä myös kääntäen - miltä luvut näyttäisivät, jos FC Lahden, FC Kuusysin ja FC Reippaan toimintaa ei olisi lainkaan, pohtii FC Lahden toimitusjohtaja Juho-Matti Heikari.

Säästöt terveydenhuollossa 8,1 miljoonaa euroa

Lahtelaisfutiksen terveydelliset hyödyt lasketaan suurelta osin sairauksien ennaltaehkäisemisen kautta. Seurojen perustoiminta ehkäisee vuositasolla sydän- ja verisuonisairauksiin, diabetekseen, mielenterveyteen ja dementiaan liittyviä sairauksia 116 tapauksen verran. Leijonanosan kahmaisee diabetes (57 kpl) ja masennus (21 kpl).

Terveydellisten hyötyjen lopputulemaa vähentää harjoittelussa sekä otteluissa tapahtuvat loukkaantumiset ja vammat. Vahinkokuluista kertyy miinusmerkkiä noin 40 000 euroa vuosittain.

Ehkäistyt syrjäytymistapaukset kartuttavat sosiaalisia hyötyjä

Futistrion perustoiminta sekä laajamittainen yhteistyö seudun koulujen ja päiväkotien kanssa näyttelee isoa osaa sosiaalisissa hyödyissä. Sosiaalisten hyötyjen kokonaissumma nousee 3,4 miljoonaan euroon. Pottia kasvattaa seurojen järjestämä koulutus sekä koulupoissaolojen väheneminen. Syrjäytymistapauksia ehkäistään vuodessa 49 kappaletta.

Yhteistyö kasvatusalan kanssa toimii reilulla 50 päiväkodilla ja 20 koululla. Liikuntakerhoissa osallistujia on reilut 300 ja kiertueet tavoittavat vuodessa yli 7000 lasta. Koulutustoimintakin on laajaa. Vuosittain seurayhteisön erityyppisiin koulutuksiin osallistuu 336 valmentajaa ja 74 toimihenkilöä.

Pelaajien suora taloudellinen vaikutus talousalueella 6 miljoonaa euroa

Taloudellisten vaikutusten ytimenä ovat harrastusmaksut ja luodut työpaikat. Kaikki taloudelliset vaikutukset kipuavat 6,2 miljoonan euroon.Harrastusmaksut pitävät sisällään matkat, varusteet, ruoat ja juomat sekä palkkiot. - Talousluvut muodostuvat junioriseurojen perustoiminnasta. Näissä luvuissa ei ole huomioitu esimerkiksi Lahti Soccerin ja Masto Cupin aluetaloudellisia vaikutuksia, toteaa FC Kuusysin kilpailupäällikkö Sami Kollanus.

UEFA SROI-mallinnuksen toteutus

FC Lahti, FC Kuusysi ja FC Reipas tekivät mallinnuksen nyt ensimmäistä kertaa. Mallinnus pohjautuu Euroopan jalkapallon kattojärjestö UEFA:n luomaan SROI-analyysin. SROI eli Social Return on Investment mittaa jalkapallon yhteiskunnallista vaikuttavuutta.

Mallinnuksessa on kuultu asiantuntijoita kansallisista keskushallinnoista, lajiliitoista, alueellisista lajiorganisaatioista, maanosaliitoista, jalkapalloseuroista ja yliopistoista. Asiantuntijapaneeli ja paikalliset asiantuntijat ohjasivat tutkimusmenetelmiä ja tilastollisten menetelmien kehittämistä, arvioivat työn edistymistä ja ohjasivat mallin räätälöintiä jokaisessa tutkimusmaassa. Paneeli myös vahvisti tehdyt analyysit sekä varmensi käytetyt tiedot ja tutkimusmenetelmät.

Selvityksen yli 150 mittarin laadinnassa on käytetty reilun 100 akateemisen tutkimuksen kirjallisuuskatsausta. Mallinnuksessa on käytetty myös EU:n ja WHO:n tutkimustietoa ja tietokantoja, suomalaisina tietolähteinä mm. KIHU, THL, VLN, Likes ja Tilastokeskus.

LISÄTIETOJA

  • Juho-Matti Heikari, FC Lahti, toimitusjohtaja 040 757 9055 / juho-matti.heikari@fclahti.fi
  • Sami Kollanus, FC Kuusysi, kilpailupäällikkö 040 1684 699 / sami.kollanus@fckuusysi.fi
  • Jarkko Koskinen, FC Reipas, toiminnanjohtaja 044 528 9367 / jarkko.koskinen@fcreipas.fi

FC Reipas ry

Lahden stadion, Urheilukeskus

15110 LAHTI, FINLAND

Y-tunnus: 1065773-5

info(at)fcreipas.fi