Babiker, Koskipalo, Munukka FC Lahteen
FC ReipasJulkaistu: 10.04.2021 07.00

Babiker, Koskipalo, Munukka FC Lahteen

FC Lahden edustusjoukkueeseen kaudelle 2021 nousee kolme FC Reippaan kasvattia. Maalivahti Anton Munukka, laitapuolustaja Daniel Koskipalo ja laitahyökkääjä Asaad Babiker ovat harjoitelleet koko talven liigamiehistön mukana. Kolmikolla on FC Lahden kanssa juniorisopimukset, joka mahdollistaa pelaamisen niin juniorijoukkueissa kuin yhteistyöseura Lahden Reippaankin riveissä edustusjoukkueen lisäksi.

FC Lahden päävalmentaja Ilir Zeneli kehuu nuorta kolmikkoaan. Hänen mukaansa pelaajat ovat ottaneet jo talven aikana kehitysaskelia. Zeneli kuitenkin korostaa, että jokainen päivä nuorelle pelaajalle on paikka oppia niin valmennukselta kuin kanssapelaajilta. Zeneli toivoo, että kolmikko voisi debytoida liigapeleissä tänä vuonna.

- Heillä on jokaisella omat vahvuutensa, jonka ympärille on hyvä rakentaa tulevaisuutta. Kolmikko itsessään on myös erityylisiä ja erilaisia persoonia. Etenemme rauhallisesti ja määrätietoisesti heidän kanssaan tämän vuoden aikana, jotta he saavat sopivan määrän vastuuta ja onnistumisia, Zeneli kertoo.

ONNEA Antsa, Asa ja Dani!

Lue koko uutinen FC Lahden sivuilta

FC Lahden pelaajaesittelyt

Kuva: Aleksi Tikkala